Viimeinen viikko edessä

Eilen oli viimeisiä päiviä valojen asentamisessa ja ohjelmoinnissa sekä lavastamisen viimeistelyssä. Ainoastaan muutama yksityiskohta enää paikalleen ja sitten se on siinä. Ensi-iltaan on enää viikko ja se on todella lyhyt aika. Kaikki ei ole mennyt aivan niin kuin suunnittelin, mutta milloin mikään menisi? Mutta onneksi kaikki saadaan kuitenkin ajoissa valmiiksi, vaikka ne viime tingassa tehdäänkin.

Ehdimme myös mennä näytelmää ainakin puoliksi läpi ja hyvä kaverini, teatteriohjaaja Aksu Piippo kävi katsomassa harjoituksiamme. Olin itse näyttelemässä viime vuonna Aksun ohjauksessa Tampereen ylioppilasteatterin näytelmässä, Afrikan Valloitus. Se oli mainio projekti ja pyysin nyt Aksua katsomaan harjoituksiamme. Hän piti näkemästään ja ilmoitti, että tästä tulee kyllä hyvä juttu sekä vertasi näytelmäämme tsekkiläiseen teatteriin.
Tässä lainaus Aksulta: 

"Teksti on absurdi ja hauskakin, minulle tulee mieleen esim. puolalaisen Slawomir Mrozekin ja tsekkiläisen Vaclav Havelin materiaali. Mrozekin "Emigrantit" on Tukkateatterissa esitettykin, joten Riippumaton sopii hyvin perintöön. "
 
 En tiedä tsekkiläisestä teatterista juurikaan, mutta hyvältä se kuulostaa. Oli Aksulla kriittistäkin palautetta ja sekin oli hyvästä, koska sen avulla saamme muokattua näytelmästämme entistä paremman.

Nyt viimeiset harjoitukset ovat enää viimeistelyä. On vain nautittava näistä viimeisistä hetkistä aivan fantastisen proggiksen parissa. Jännittävä, stressaava ja hektinen viikko edessä, mutta kun kaikki on ohi, niin sitten voi nauttia.

On ollut erittäin hienoa ja antoisaa olla mukana tässä proggiksessa. Nyt on vielä kolme läpimenoa ja kenraali edessä, sekä teknisten yksityiskohtien hiontaa. Mitä minun tulee viimeisinä päivinä tehdä? Täytyy vielä antaa viime hetken ohjeet, joilla saadaan niin sanottu kirsikka kakun päälle ja yksityiskohtia myöten täydellinen teos tehtyä.

Harvoin sitä tuntee elämässään ylpeyttä, usein sitä tuntee vääristä asioista ja monesti asioista, joihin ei ole edes vaikuttanut millään tavalla. Mutta kyllä nyt voi sanoa tuntevansa aitoa ja puhdasta ylpeyttä tämän teoksen äärellä ja olen iloinen sekä kiitollinen, että tämä on tullut tehtyä.

Kiitollisuus elämää kohtaan kasvaa, mitä enemmän työtä tekee sen eteen ja mitä enemmän on valmis panostamaan jonkin eteen, sitä parempi on siitä saatu palkinto. Nyt kun viimein työmme alkaa olla valmis, voin rehellisesti sanoa, miltä tuntuu aito saavutus. Saavuttaminen on aitoa vain jos sen eteen on tehnyt paljon töitä. Mikään saavutus ei ole todellinen jos sen eteen ei ole työskennellyt.

Usein sitä tietenkin miettii, miksi minä olen tehnyt tämän teoksen ja synkkinä hetkinä sitä miettii, onko tässä mitään järkeä? En saa edes palkkaa koko työstä. Miksi minä haluan uhrata itseni taiteen alttarille, josta ei ole edes mitään välitöntä palkkiota luvassa.

En ole lainkaan varma, mutta ehkäpä pitää miettiä itse olemassaolon tarkoitusta samalla tavoin kuten näytelmän toinen päähenkilökin eräässä näytelmän pääkohdassa ”Olenko minä olemassa? Minä olen olemassa ainoastaan, koska joku toinen huomaa minut. Kuinka muutenkaan?”

Tällaisia mietteitä päässäni pyörii nyt ennen ensi-iltaa. Toivottavasti pääsette katsomaan esitystä ja pidätte siitä.