Vaatteita sovittamassa ja yleistä ohjauksesta

Blogi Riippumaton 14.10.

Tällä kertaa ei ole niin paljon asiaa, mutta kirjoitan nyt huvikseen jotain mitä tulee mieleen tähän projektiin liittyen.

Viime viikko oli huomattavasti stressaavampi kuin tämä viikko. En muista tarkalleen mihin se liittyi, mutta useat epävarmuustekijät painoivat vielä päälle. Tänään sain vihdoin viimeisteltyä 2. puoliskon tekstin ja uskoisin, että se alkaa olla kuosissa.

Eilen kävimme kokeilemassa vaatteita Pispalan Teatterilla ja löysimme sopivia vaatteita kaikille roolihahmoille. Jönssillä olikin jo vaatteet ja nyt myös Janatuisella ja Husseinilla. Ainoastaan kengät enää puuttuvat.

Ehkäpä näyttelijät käyttävät omia kenkiään. Se on varmasti helpompaa ainakin Husseinia esittävälle Teemu Järvenpäälle, jonka kengän koko on 46-47. Kengännauhabudjetilla kun ei kaupasta viitsi kenkiä ostaa ja kirppareilta niitä on aika hankala tuon kokoisia löytää.

No joka tapauksessa nekin varmasti jostain saadaan, että ei mitään huolta sen suhteen. 

Tässä on hieman kuvia vaatteiden sovitus hetkestä Pispalan Teatterilla:

Näistä voi arvailla sitten, että mitä vaatteita käytämme ja kuka on kuka. Ja mikä hahmo puuttuu kuvista?

Nyt elämme sitten jännittäviä aikoja Tukkateatterin suhteen yleisesti ottaen. Tukkateatteri päätti yleiskokouksessa sitoutua tarjouksen tekemisestä uusiin tiloihin siirtymisestä. En ole vielä aivan varma, vaikuttaako tämä meidän proggikseen, mutta se jää nähtäväksi. Lavastussuunnitelmat varmasti muuttuisivat paljonkin, mikäli esittäisimme proggiksen uusissa tiloissa, mutta toisaalta siinä olisi etunsakin. Ainakaan sitten Tukkateatterin ei tarvitsisi maksaa kahdesta tilasta yhtä aikaa. Ja oikeastaan lavastus on edelleen vasta suunnitteluasteella, joten mitään suurempaa säätöä meidän ei tarvitsisi tehdä. Muutenkin voi olla, että lavastaminen olisi helpompaa uuteen tilaan, sillä se olisi kokonaan Tukkateatterin käytössä eikä vain puoliksi kuten nykyinen tilamme kumppanuustalo Artelissa.

No siinä on siis hyvät ja huonot puolensa. 

Voisin kirjoittaa nyt vielä hieman yleensä ottaen ohjauksesta. Edelleen olen sitä mieltä, että monet ohjaajat ovat kyllä suunnattoman yliarvostettuja, mutta monet kyllä sen arvostuksen myös ansaitsevatkin.

Teatterin tai elokuvien tekemisessä ohjaajalla saattaa olla valtavan suuri rooli siinä kuinka hyvin jokin onnistuu. Toisaalta aina ohjaajalla ei välttämättä ole mitään suurta osaa siinä. Mutta jos ajatellaan mestariteoksia, kuten nyt vaikka Ingmar Bergmanin syyssonaattia, jonka satuin näkemään vähän aikaa sitten, ei voi muuta kuin ihailla sitä valtavaa kykyä, jota vaaditaan tällaisen teoksen tekemiseen.

Syyssonaatissa on kyllä myös ylimääräistä pateettisuutta, joka menee ehkä jopa naurettavuuden puolelle, mutta siltikin kaiken kaikkiaan äärettömän vaikuttava teos.

Enemmän ja enemmän ymmärrän miten vaativaa suurten mestariteosten ohjaaminen on. Vaaditaan ääretöntä kuria, kärsivällisyyttä ja ehdotonta keskittyneisyyttä, jotta jotain niinkin hienoa kuin esimerkiksi Syyssonaatti voidaan saavuttaa (en tiedä kuinka paljon on kyse sattumasta, mutta sitäkin varmasti tarvitaan) Ja tietenkin myös rajatonta rohkeutta ja mielikuvitusta. Siis ennen kaikkea rohkeutta. 

Jos otetaan toinen esimerkki siitä milloin teatteriteos (tai elokuva) on onnistunut, niin mieleen tulee Samuel Beckettin ohjaukset. Tämä on siinä mielessä poikkeuksellista, että Beckett ei ollut varsinaisesti ohjaaja vaan ennen kaikkea kirjailija, mutta jos ihminen on lahjakas tai poikkeuksellisen lahjakas, niin ehkäpä hän kykenee sitten siihenkin tarvittaessa. Beckettin Endgamesta, jonka olen nähnyt vain Youtubessa, voi sanoa sen verran, että siinä on niin suunnattoman vähällä saatu niin paljon, ettei voi muuta kuin mykistyä sen rohkeuden ja ennen kaikkea visionäärisyyden edessä. 

Beckettin on tarvinnut kuvitella kaikki tapahtumat lähes millin tarkasti (en ole varma näyttelijöiden äänenpainoista jne. mutta nekin ovat millintarkkoja) Tässäkin on vaadittu suunnattomia ponnisteluita ja tietenkin tällaista täytyy kunnioittaa.

Yleensä ottaen voisi tietenkin sanoa, että ohjaaminen on vaativaa. Koen, että ajoittain minun on pakko luottaa vaistoihini ja antaa mennä, mutta toisinaan on taas pakko kuvitella kaikki tilanteet uudelleen ja uudelleen mahdollisimman tarkoin. Ja sitten kun nämä tapahtumat tapahtuu on mietittävä, näinkö sen kuului mennä? Jos sen ei kuulunut näin mennä, niin voiko se siis mennä näin? Ehkä tällaiset mietinnät on turhaa?

Oikeastaan en tiedä tarkkaan mikä tekee mestariohjaajan, sellaisen kuin esim. Bergmanin, mutta uskoisin, että hän on ollut ehdoton näkemyksessään ja siten maanitellut esiin sen taian, joka näyttelijöissä on, joka jokaisessa ihmisessä on. 

Taika elää kuvitelmaa, jotain mikä ei ole totta ja tehdä siitä totta. Sellaisen edessä väkisinkin kunnioitus herää, sillä siihen ei moni pysty. Hyvin monista voi tulla keskinkertaisia ohjaajia harjoittelun ja sinnikkyyden kautta, mutta läheskään kaikki eivät voi ohjata mestariteoksia. Jos voisi, niin eihän ne sitten olisi mitään mestariteoksia. Voiko sitten sattuman kautta ohjata jonkinlaisen mestariteoksen, vaikkei olisikaan lahjakas ohjaajana. No tiedä siitä sitten.

Tällaista kuitenkin pohdiskelin tällä kertaa. En ole varma onko Riippumaton mestariteos, mutta toivottavasti esitys koskettaa ja saatte siitä paljon irti jos tulette katsomaan. Itse koen ainakin tyydytystä kun näen, että jokin visioimani toimii käytännössäkin ja suo taide-elämyksiä. Se on miellyttävää, vaikkakin epäilyksetkin kalvaa usein. Mutta usein niistä epäilyksistä kuitenkin päästään kunhan harjoitellaan lisää.