Valmis teksti?

Tällä kertaa hieman selkeämpi kirjoitus, tai ainakin yhdestä aiheesta. :)

Harjoitukset ovat edenneet jo ensimmäiseen puolittaiseen läpimenoon. Tarkoittaen sitä, että ensimmäinen puolisko käytiin läpi ja toinen puolisko ”rämmittiin” läpi.

Tekstin osalta näytelmä alkaa olla uomissaan. Olen lähes sataprosenttisen varma siitä, ettei 1. puoliskoon tule suurempia muutoksia. Ainoastaan muutamia yksityiskohtia täytyy vielä hioa. Kuten ennakkoaavistukseni ensimmäisessä blogikirjoituksessa jo enteilivätkin, 1. puoliskosta poistettiin 14 sivua, joka oli yllättäen loppujen lopuksi melko kivutonta. En ole enää edes lainkaan varma mitä on poistettu, eikä sitä kunnolla edes huomaa. Ja näin on parempi.

2. puoliskossa on kuitenkin vielä joitain kysymysmerkkejä tekstin suhteen. Nämä eivät ole kuitenkaan suuria ja olen suhteellisen luottavaisella mielin sen suhteen, että tämänhetkinen teksti tulee olemaan lähestulkoon lopullinen. Ainoastaan muutamissa 2. puoliskon kohdissa riittää vielä hiottavaa ja ehkä poistettavaakin.

Nyt edetään siis päivä kerrallaan ja kun reflektoin jälleen ohjaajan työtä, on se alkanut kirkastumaan selkeämmin. Kuten jo aiemmassa kirjoituksessani mainitsin, juuri kommunikaatio asettaa paljon haasteita ohjaamisessa; kuinka saan kommunikoitua ajatukseni oikein? Entä jos minun ajatukseni onkin väärässä? 

Mutta jos minä olen ohjaaja, kuinka ajatukseni voivat olla väärässä? Minunhan pitäisi tietää, mikä on näytelmälle parasta. Entä jos en tiedäkään? Entä jos näyttelijä tai jokin muu työryhmän jäsen tietää paremmin? Tällaisia ajatuksia herää mieleen ajoittain kun pohdin mitä teemme ja millä tavalla teen seuraavalla kerralla.

Jossain vaiheessa minun on kuitenkin mahdoton enää eritellä, mikä on ollut minun idea tai jonkun muun idea. Ja loppujen lopuksi sillä ei ole enää merkitystä. Pääasia on tietenkin se, että kokonaisuus pysyy jonkinlaisessa hallinnassa ja tiedän, mistä kokonaisuudessa on kyse.

Tämä näytelmä on kuitenkin pohjimmiltaan absurdia teatteria, jossa ei ole kyse mistään tai ainakin sen sanoma on hyvin moninainen tai monitulkintainen. Miten voin sitten tietää, missä kohdin on viestittävä juuri näin ja missä kohdin juuri noin? Mikä on olennaisinta näytelmässä? Mitä voidaan poistaa tai täytyy poistaa?

Tässä kohtaa joudun luottamaan intuitiooni, mutta toisaalta myös syvempään lukemiseen näytelmästä. Näytelmää kirjoittaessa en tiennyt lopputulosta etukäteen, mutta myöhemmin havahduin tiettyihin yhtymäkohtiin, jotka liittyvät orgaanisesti näytelmään. 

Hahmot alkoivat elää pääni sisällä, jolloin niistä tuli tietynlaisia. Toisaalta niihin liittyy myös hahmolle epäominaisia piirteitä, jotka ovat hahmon kehitystä näytelmän sisällä, sen lisäksi metateatteria, absurdiuden ja realismin sekoitusta ja muuta hahmossa irrallista olevaa ainesta, tietyssä mielessä eeppistä teatteria, joka kuitenkin sitoo sen kokonaisuuteen.

Näin ollen minun on aina huomattava missä kohdin näytelmässä tapahtuu tietoinen tai osittain myös epätietoinen tyylilajin muutos ja tuotava se esille näyttelijöille ja muulle työryhmälle, niin, että he itse sen ymmärtävät. Toisaalta on myös varottava ylianalyysiä ja toimittava vahvasti intuition pohjalta, ja antaa näyttelijöille vapaus tulkita tekstiä myös oman näkemyksensä mukaan. Monissa kohdin olen havainnut, että näyttelijät tulkitsevat tekstiä rikkaammin ja syvällisemmin kuin minä itse. Silloin on huomattava, että näyttelijöiden ja muidenkin ihmisten useammat tulkinnat tekevät näytelmästä syvemmän ja mielenkiintoisemman.

Näiden kirjoitusten perusteella voisi varmaan kuvitella, että teksti on jollain tapaa järjettömän monimutkainen ja ylisyvällinen. Toisaalta asia ei ole aivan näinkään. Tietyssä mielessä teksti on järjettömän yksinkertainen, eikä siinä tuoda esiin elämää suurempia totuuksia, ellei sitten katsoja itse niitä halua havaita. 

Joten päättäköön sitten jokainen katsoja itse, mitä tyylilajia näytelmä on, tai minkälainen sanoma, näytelmässä on, jos siinä ylipäätään sellaista on. 

Ja toivottavasti katsoja pystyy havaitsemaan, ei kuitenkaan liian selkeästi, milloin näytelmä on realismia, absurdiutta tai mitä tahansa muuta tyylilajia, jos näytelmässä on realismia laisinkaan?

Jos näytelmässä on sanoma, niin mikä se on? Onko sillä merkitystä? Tarvitaanko aina sanomaa vai riittääkö vain hyvin kerrottu tarina? Useimmille hyvin kerrottu tarina tuntuu riittävän. Jokin, joka koskettaa. 

Näytelmässä käsitellään kuitenkin poliittisia teemoja, joten tässä voisi hyvinkin olla sanoma. En kuitenkaan halua paljastaa sen enempää näytelmästä, vaan jokainen saa itse tulla toteamaan, onko näytelmässä sanomaa tai onko se ylipäätään hyvin kerrottu, koskettava tarina, joka on tietenkin pyrkimyksemme.

Ohjaaja-käsikirjoittaja

-Erik Forss